Mistä puhtaudessa ja siivouspalveluissa on kysymys

Helppoa kuin heinän teko - näin jotkut ajattelevat siivouksesta ja puhtaudesta. Puhtaus on kuitenkin muutakin kuin sitä, ettei lattialla ole näkyvää hiekkaa ja roskat on tyhjennetty roskakorista. Puhtaus on laaja kokonaisuus, jolla on vaikutusta moneen asiaan; terveyteen, viihtyvyyteen ja hyvään oloon, unohtamassa myöskään taloudellisia seikkoja. Laadukkaasti toteutettu siivous ei ole helppoa - niin kuin ei heinän tekokaan.


Puhtauspalveluja tarvitaan kaikkialla, toimialasta riippumatta. Puhtauspalveluala on työvoimalla mitattuna Suomen neljänneksi suurin toimiala työllistäen yli 100 000 henkilöä. Alan markkinat ovat kasvaneet viime vuosina noin 20% vuosivauhtia. Puhtauspalvelualan vastuulla on omalta osaltaan 260 mrd euron kansallisomaisuudesta huolehtiminen. Kun me teemme työmme hyvin, on sillä merkitystä kiinteistöjen kunnolle ja tulevaisuuden investointitarpeelle.


Näille sivuille keräämme tietoa puhtaudesta, siivouspalveluista ja siivousalasta. Tutustu aineistoon, niin pääset paremmin perille mistä alallamme on kysymys.

 

 



Apuväline asuinkiinteistön yleisten tilojen

siivouksen kilpailuttamiseen. Klikkaa vasemmalla

olevaa kuvaa ja pääset laskuriin.


 

SP-sertifioitu ISO 14001
Meranti 20 vuotta!