Ampumahiihtäjä Teemu valmistautuu uuteen kauteen – Meranti sponsoroi

03.10.2017

Oululainen ampumahiihtäjä Teemu Huhtala odottelee alkavaa kilpailukautta jo malttamattomana.

 


 

Teemu tavoittelee paikkaa Suomen olympiajoukkueesta.

Viime kevät meni suurelta osin pieleen maailmancupkiertueella joulukuussa alkaneen ja huhtikuulle asti kestäneen mykoplasman takia. Kesän harjoittelu sujui mainiosti ja monille urheilijoille kiusallisen tutusta taudista Teemu on täysin toipunut.

 

Merantin sponsoroima Teemu on kesän aikana muuttanut Joensuuhun, missä hän aloittaa metsätalousinsinöörin tutkintoon tähtäävät opinnot. Joensuu on hänen mukaansa ampumahiihtäjälle ihanteellinen asuinpaikka – lähellä ovat hienot harjoitusmahdollisuudet Kontiolahdella ja Pärnävaaran ulkoilukeskuksessa.

 

Kesäharjoittelussa Teemu on pyrkinyt parantamaan suoritustaan ampumahiihdon molemmissa osissa.

 

”Hiihtovauhtia täytyy parantaa. Lajin kärkiporukka hiihtää todella kovaa, jokseenkin parhaiden hiihdon erikoismiesten vauhtia. Olen myös ampunut paljon enemmän kuin ennen”, hän kertoo.

 

Teemun ohjelma harjoittelukaudelle on monipuolinen. Siihen kuuluu paljon muutakin kuin rullasuksilla hiihtämistä ja ampumista: muun muassa juoksua, kuntosalia, melomista ja uintia.

 

 

Tavoitteena
olympialaiset

 

Entäpä sitten tulevan kauden tavoitteet? Etelä-Korean olympialaisiin Teemu tähtää, vaikka valintakriteerit ovatkin aika kovat. Lisäksi Teemu tavoittelee IBU Cupin kisoissa sijoituksia 20-30 parhaan tienolla ja maailmancupissa pääsyä pistesijoille.

 

”Olympialaisiin pääsyyn vaikuttaa olennaisesti se, miten me Suomen miehet alkutalvesta pärjäämme viestissä. Jos sijoitumme maailmancupin viestissä 12 parhaan joukkoon, lähetetään Suomesta kisoihin miesten viestijoukkue eli varamies mukaan lukien viisi urheilijaa. Tällöin on suurempi todennäköisyys päästä kisoihin. Jos viestipaikkaa ei tule, niin kisoihin lähtee todennäköisesti vain 2-3 miestä. Mikään mahdottomuus ei ole, että kuuluisin näiden joukkoon”, hän laskeskelee.

 

 

Sponsoreilla on Teemun

mielestä Suomessa iso merkitys

 

”Ilman sponsoreita ei täysipäiväinen urheileminen olisi mahdollista. Sponsorit luovat pohjan ammattimaiselle valmistautumiselle. Urheillessa ei voi käydä töissä, joten sitäkään kautta rahaa ei tule”, hän huomauttaa.

 

Teemun mukaan sponsoritulot menevät yleensä täysin urheiluun, mutta joissakin tapauksissa niitä voi joutua käyttämään tavalliseen elämiseenkin. Toki tämäkin on satsausta valmistautumiseen ja kilpailemiseen, sillä lajinsa huipulle haluavan on oltava urheilija 24/7.

 

 

« Takaisin uutisarkistoon