Case Asunto Oy Oulun Riverside Rock

 

Riverside Rockia siivotaan
Insta 800:n tahtiin

Värtön kaupunginosaan Oulussa nousi vuonna 2008 Asunto Oy Riverside Rockin kahdeksankerroksinen asuintalo. Huoneistoja rakennuksessa on kaikkiaan 26 kappaletta. Meranti on huolehtinut talon yleisten tilojen puhtaudesta vuoden 2015 alusta lähtien.

Merantin työntekijä käy siivoamassa Riverside Rockissa kolme kertaa viikossa. Taloyhtiön hallitus kiittelee yhteistyön Merantin kanssa sujuneen varsin mallikkaasti: työn jälki on ollut hyvä ja asiakas on saanut omat toiveensa kuuluviin.

 

”Tämä on selkeyttänyt
 pelisääntöjä kovasti”


Riverside Rockin ja Merantin yhteistyötä on raamittanut siivouksen teknistä laatua koskeva Insta 800 -standardi, jonka käyttö on vähitellen Suomessakin yleistymässä. Osapuolet ovat Insta 800:n periaatteita soveltaen selkeästi määritelleet siivoukselta edellytettävän laadun ja sen mittauksen.

”Olemme Merantin kanssa käyneet tarkkaan läpi, että mitä me haluamme ja kuinka siivouksen tulos arvioidaan. Tämä on selkeyttänyt pelisääntöjä kovasti”.

Meranti valikoitui puhtauspalvelujen toimittajaksi Riverside Rockiin tarjouskilpailun jälkeen. Valinnassa painoi taloyhtiön mukaan paitsi hinta myös Merantin maine palvelujaan jatkuvasti kehittävänä yrityksenä. Taloyhtiö myös toivoi, että siivooja olisi aina sama henkilö – ja tämä on loma-aikoja lukuun ottamatta myös toteutunut.

”Olemme kaiken kaikkiaan varsin tyytyväisiä. Totta kai aina löytyy jotain parannettavaa. Näistä asioista voimme kuitenkin aina kaikessa rauhassa keskustella Merantin kanssa”, todetaan taloyhtiöstä.

 

Paluu asiakkaat -sivulle  »