Merantin uutiskirje syksy 2015

21.09.2015

Pesu pitää katot kunnossa ja sammalen kurissa – Sykevälimittaus selvittää työntekijöiden jaksamista – Riverside Rockia siivotaan Insta 800:n tahtiin.


Pesu pitää katot kunnossa ja sammalen kurissa

Katot ovat tavallisesti enemmän tai vähemmän pois silmistä, mutta tämä ei tarkoita sitä, ettei niitä koskaan tarvitsisi pestä.  Puhdistus kannattaa, sillä se pitää katot hyvässä kunnossa ja jatkaa niiden ikää. Kattojen pesun hyödyt on viime aikoina alettu ymmärtää entistä paremmin.

Palveluohjaaja Antti Rimpeläinen Merantista kertoo, että kattojen ehkä pahin vihollinen on sammal. Kun sammalta kasvaa katolle riittävän paljon, alkaa se padota veden liikettä. Veden jäätyessä syntyy varsinkin tiilikatoille pakkasrapautumaa, mikä puolestaan altistaa ne vesivaurioille.

”Kattojen peseminen on erityisen tärkeää juuri tiilikatoille, mutta se on hyödyllistä myös huopa- ja peltikatoille”, hän toteaa.

Meranti puhdistaa katot painepesurilla kuumaa vettä käyttäen. Sammalen ohella katoilta poistetaan muut epäpuhtaudet ja roskat. Samalla putsataan myös vesikourut ja syöksytorvet. Lopuksi katot vielä käsitellään suoja-aineella.


Kunnon pesu riittävän usein

Antti Rimpeläisen mukaan katot kannattaisi pestä perusteellisesti – hieman ympäristöstä riippuen – viiden tai ainakin kymmenen vuoden välein.  Esimerkiksi hyvin metsäinen ympäristö antaa aiheen hieman lyhyemmälle pesuvälille. Kevyemmän puhdistuksen voi tehdä melko tiheästikin.

Varsinainen katonpesusesonki alkaa Merantilla huhtikuun lopulla ja kestää lokakuun alkupuolelle.  Omakotitalojen katot tulevat yleensä puhtaaksi päivässä, mutta isojen kerrostalojen tai liikerakennusten katot vaativat useamman päivän urakoinnin.

Antti Rimpeläinen muistuttaa myös, että talojen luhtikäytävät kaipaavat niin ikään puhdistusta. Niihin kertyy ajan mittaan kaikenlaista roskaa ja likaa. Hänen mielestään käytävät kaipaavat ylläpitävää pesua ainakin kerran vuodessa.

”Luhtipesut ovatkin lisääntyneet huomattavasti. Käytämme pesuissa yleensä kuumaa painevettä. Aina se ei ole mahdollista, mutta löydämme kyllä aina sopivan ja tehokkaan menetelmän”, hän kertoo.

Antti Rimpeläinen hoksauttaa myös, että luhtikäytävien usein puiset seinät tummuvat helposti. Nekin saadaan pestyä uuden veroisiksi, mikäli toimeen tartutaan riittävän aikaisin.

 

Sykevälimittaus selvittää työntekijöiden jaksamista

Yrityksille on tärkeää tietää, millaisessa kunnossa niiden työntekijät ovat. Tärkeää on myös miettiä, kuinka jaksamista ja tuottavuutta jokapäiväisessä työssä voitaisiin lisätä. Merantissa kunnon, jaksamisen ja tuottavuuden kysymyksiin on lähdetty hakemaan vastausta uudella tavalla – yhteistyöllä Precover-yrityksen kanssa.

Precoverin menetelmän perusta on sydämen sykevälivaihtelun mittaaminen. Mitä alhaisempi vaihtelu on, sitä kuormittuneempi ihminen on. Ja päinvastoin: mitä korkeampaa sykevälivaihtelu on, sitä paremmin ihminen palautuu päivittäisestä kuormituksesta.

Toimitusjohtaja Arto Ylitapio Precoverista korostaa, että sykevälin mittaaminen antaa varman ja luotettavan tuloksen kuormittumisesta. Kolme vuorokautta kestävä mittaus suoritetaan käyttäen kätevää suomalaista Firstbeat-menetelmää. 

”Mittaustulokseen ei pysty itse vaikuttamaan. Se kertoo lahjomattomasti siitä, kuinka hyvin itse kukin palautuu työn ja miksei myös vapaa-ajan rasituksista. Tulos on myös paljon luotettavampi kuin mitä kyselytutkimuksilla saadaan”, hän huomauttaa.

Ensimmäiset mittaukset tehty

Merantin yhteyspäällikkö Heikki Taanila kertoo, että ensimmäiset mittaukset yrityksessä on jo tehty. Aluksi ne kohdistuvat varsin suppeaan joukkoon henkilöstöä, mutta Taanila pitää täysin mahdollisena, että mittauksia tehdään jatkossa laajemminkin.

Taanilan mukaan tarkoituksena on, että tulokset ovat selvillä lokakuussa. Sitten tehdään Precoverin kanssa päätökset jatkotoimista ja mittausten mahdollisesta laajentamisesta. Precover valikoi mitattavista henkilöistä ne, jotka tarvitsevat erityisesti valmennusta jaksamisensa parantamiseksi niin kuntoilun kuin elämän hallinnan osalta.

”Tämä on erittäin kustannustehokas ja hyödyllinen tapa auttaa ihmisiä jaksamaan paremmin”, hän sanoo.

Arto Ylitapion mukaan Precover-palvelun käyttö tarjoaa asiakkailleen – kuten Merantille ja merantilaisille – monenlaisia hyötyjä.

”Kuormituksen aiheuttamat piilevät oireet saadaan esille ennen kuin ne pääsevät kehittymään pahemmiksi. Samalla tämä helpottaa varautumista jo ennakkoon, mikäli syystä tai toisesta on tulossa stressipiikkejä. Ja viime kädessä autamme jaksamaan työkykyisinä eläkeikään asti”, hän sanoo.


Riverside Rockia siivotaan Insta 800:n tahtiin

Merantin työntekijä käy kolme kertaan viikossa siivoamassa asunto-osakeyhtiö Riverside Rockin yleiset tilat Oulun Värtössä. Taloyhtiön hallituksen jäsen Esko Ahokas kiittelee yhteistyön Merantin kanssa sujuneen varsin mallikkaasti: työn jälki on ollut hyvä ja asiakas on saanut omat toiveensa kuuluviin.

Riverside Rock ja Meranti ovat Insta 800 -periaatteita soveltaen määritelleet siivoukselta edellytettävän laadun ja sen mittauksen. Insta 800 on siivouksen teknistä laatua koskeva standardi, joka on Suomessakin vähitellen yleistymässä.

”Olemme Merantin kanssa käyneet tarkkaan läpi, että mitä me haluamme ja kuinka siivouksen tulos sitten mitataan. Tämä on selkeyttänyt pelisääntöjä kovasti”, sanoo Ahokas.

Esko Ahokkaan mukaan Meranti valikoitui puhtauspalvelujen toimittajaksi tarjouskilpailun jälkeen. Valinnassa painoi paitsi hinta myös Merantin maine palvelujaan jatkuvasti kehittävänä yrityksenä. Taloyhtiö myös toivoi, että siivooja olisi aina sama henkilö – ja tämä on loma-aikoja lukuun ottamatta myös toteutunut.

”Olemme kaiken kaikkiaan varsin tyytyväisiä. Totta kai aina löytyy jotain parannettavaa. Näistä asioista voimme kuitenkin aina kaikessa rauhassa keskustella Merantin kanssa”, hän toteaa.

Riverside Rockin kahdeksankerroksinen rakennus nousi Värttöön vuonna 2008. Huoneistoja talossa on kaikkiaan 26 kappaletta. Meranti on huolehtinut rakennuksen yleisten tilojen siivouksesta vuoden 2015 alusta lähtien.

Lataa uutiskirje pdf-muodossa.

 

« Takaisin uutisarkistoon