Kotisiivous Jouluksi

14.11.2017

Joulusiivouksia varataan jo täyttä päätä

 

Kotien joulusiivous on edelleen vankka perinne Suomessa. Joulun alla on kaikenlaista stressiä, mutta siivouksesta ei kannata kantaa huolta, sillä sen voi jättää Merantin ammattilaisten hoidettavaksi. Merantin hallintojohtaja Anne Järvenpää kertoo, että joulun lähestyminen näkyy: kotisiivouksia tilataan jo selvästi tavallista enemmän.

Järvenpään mukaan asiakkaiden kannattaakin nyt toimia ripeästi, mikäli haluaa olla varma, että saa merantilaisen putsaamaan kotinsa.

”Usein asiakkaat tilaavat jouluksi vähän tavallista perusteellisemman kotisiivouksen, mutta harvoin sentään mitään suursiivousta. Usein meitä pyydetään pesemään myös sauna ja toimittamaan matot pestäviksi – joskus myös puhdistamaan esimerkiksi huonekalujen tekstiilipäälliset ja sänkyjen patjat”, hän kertoo.

 

« Takaisin uutisarkistoon