Rakennuspöly menee jopa verenkiertoon saakka
25.10.2019
Ei ole mitään järkeä altistaa itseään ehdoin tahdoin rakennuspölylle
Kalajokilaakso 23.10.2019 Pirjo Kunelius, Oulainen
Oululaisen Meranti Siivouspalvelut Ky:n puhtaudenhallinnan koordinaattorit Heikki Taanila ja Marianne Tuomainen kouluttivat tiistaina Oulaskankaan sairaalan rakennustyömaan ja kiinteistötekniikan henkilökuntaa.
-Pöly on iso haaste, kun rakennetaan, remontoidaan tai peruskorjataan. Rakennuspöly poikkeaa normaalista huonepölystä. Sahauksen, poraamisen tai muun työstön seurauksena rakennuspöly voi olla kivi- ja kvartsipölyä, joka on haitallista terveydelle. Vielä 1960-70-luvulla vaarini sahasi sirkkelillä asbestilevyjä ja isäni rakensi niistä majoja pihalle. Tuohon aikaan ei tiedetty, että asbesti on terveydelle vaarallista. Samalla tavoin emme voi tietää, mitä nykyajan rakennusmateriaaleista tulevaisuudessa paljastuu, Heikki Taanila selvittää.
Hän toteaa, ettei ole mitään järkeä altistaa itseään tahallaan rakennuspölylle.
-Ensiksikin terveysnäkökulmasta; pöly menee jopa verenkiertoon saakka ja altistaa näin työperäisille sairauksille. Oulaskankaan sairaalaympäristössä tehtävässä rakennustyössä on huomioitava myös sekä potilasturvallisuus että henkilöstön työterveys, ja otettava työmaalla pöly hallintaan.
Taanila määrittelee liaksi sen, mikä on väärässä paikassa eli hiukset päässä ovat ok, mutta lattialla likaa. Asiantuntijat luokittelevat lian eri ryhmiin eli irtolika on siivottavissa moppauksellakin, mutta kiinnittynyt pintalika pinttyy mustaksi töhnäksi , jolloin pinta vaatii koneellista puhdistusta.
-Pöly kuluttaa pintoja ja alentaa pintojen käyttöarvoa. Pölyn syntyhetkestä se voi leijailla jopa kahdeksan tuntia ennen laskeutumista pinnoille, eikä osa laskeudu koskaan. Kun rakennustyömaalla kävellään työkengillä pölyisillä lattioilla sillä on sama vaikutus kuin hinkkaisi santapaperilla tuliterää lattiaa. Eikä auta lattiasuojauskaan, jos sen alla on likaa ja pölyä. Tällaisen jälkeen pinnat ovat käytettyjä, eivätkä uusia.
Taanila muistuttaa myös, että työmaan epäjärjestys altistaa kaatumistyötapaturmiin ja työajan tuhlausta on myös työkalujen etsiskely sekamelskan seasta.
-Kun on paljon tavaraa, tilaa on myös vaikea siivota. Kysymys on siis elämän perusasioista: Siivoa jälkesi, pyyhi pölyt, pidä järjestys, älä sotke. Tämä pätee opiksi niin lastenkasvatuksessa kuin rakennustyömaallakin, Heikki Taanila virnistää.
Puhtaudenhallinnan koordinaattori työskentelee rakennuttajan tukena ja valvoo, että rakennustyömaa pysyy mahdollisimman puhtaana ja siistinä kaikissa vaiheissa.
-Teemme viikoittain työmaakierrot, jolloin teemme visuaalisia havaintoja, kuvaamme pintoja ja teemme mittauksia pintapölymittareilla sekä raportoimme havainnoistamme.
Klikkaa kuva ja lue artikkeli pdf-muodossa.