Meranti täyttää 25 vuotta

25.08.2014

Meranti Siivouspalvelut täyttää kuluvan syksyn aikana kaksikymmentäviisi vuotta. Yritys aloitti toimintansa vuoden 1989 loppupuolella.

                    Meranti on kasvanut neljännesvuosisadan aikana kahden hengen yrityksestä liki sata osaajaa työllistäväksi puhtausalan tunnustetuksi ammattilaiseksi.

Juhlavuottaan Meranti viettää pääosin työn merkeissä. Asiakkailleen ja
yhteistyökumppaneilleen yritys tarjoaa kakkukahvit syyskuun 5. päivänä. Oman väen kesken merantilaiset juhlivat myöhemmin syksyllä. Hallintojohtaja Anne Järvenpää on erityisen iloinen siitä, että merantilaisten joukossa on paljon jo pitkään yrityksen palveluksessa olleita. Näitä muistetaan Suomen Yrittäjien ansioristillä.


Toimitusjohtaja Antti Pietilä vakuuttaa, ettei Meranti jää vuosien kertymisestä huolimatta lepäämään laakereillaan. Yritys kehittää jatkuvasti toimintaansa, palvelujaan ja menetelmiään. Hyviä esimerkkejä tästä ovat rakennusten koko elinkaaren kattavat puhtauden- ja pölynhallinnan palvelut, vesisumutus, Reach & Wash -ikkunanpesu sekä Dr. Schutz -menetelmä lattioiden kunnostukseen.

Tutustu Merantin 25-vuotiseen historiaan täällä!

 

« Takaisin uutisarkistoon